maanantai 6. lokakuuta 2014

MINIminiLOMA TURUSSA!

Viime viikonloppuna kävimme mieheni kanssa viettämässä laatuaikaa Turussa. Käytiin leffassa ja syömässä eikä menty yöksi kotiin. En ollut ollut yötä pois kotoa pojan syntymän jälkeen, mutta niin kivuttomasti päästiin lähtemään mummilasta, jonne poika jäi hoitoon, että pystyin rentoutumaan ja nauttimaan illasta ilman tunnon tuskia tai kovaa ikävää.

Turkuun on tullut paljon uusia ravintoloita, joista Tintåssa olen käynyt pari vuotta sitten. Valitsin Sergio´sin siksi, että en ole siellä koskaan käynyt. Asuinhan Turussa vain viisi vuotta, ei siinä ajassa kaikkea ehdi ;)

Nam nam Sergio´sissa oli ihana hälinä ja hyvät ruoat&viinit! Ankkaa pääruoaksi ja jälkkäriksi pannacottaa, alkusalaatista en ehtinyt ottaa kuvaa.



Sunnuntaina aamupäivästä vaeltelimme Aurajoen rannalla ja ilma oli mitä parhain! Tässä puhelimella räpsittyjä kuvia.












En ole Turussa juurikaan käynyt viimeisten parin - kolmen vuoden aikana, paljon oli tapahtunut katukuvassa. Vanha kotikaupunki näytti houkuttelevalta :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti