tiistai 23. helmikuuta 2016

SOPIVAN HURJAT HIUKSET - UNDERCUT








Kuvat & hiukset Riina/Pesula






Onnea on loistava kampaaja, joka keksii ehdottaa lähes joka kerta jotain uutta. Blondi long bob ei välttämättä olekaan niin tylsä ja tavallinen kuin päällepäin näyttää.

Undercut eli suomeksi reilusti piilokalju on hiuksissa nyt se juttu (tai on ehkä ollut jo jonkin aikaa) ja enkä kokeilunhaluisena osannut kieltäytyä kampaajani ehdotuksesta. Vähän yli olkapäiden ulottuvan polkkani alla niskassa piilottelee kolmion muotoinen millisiili. Piilokalju on todellakin piilossa eikä sitä huomaa, jos hiukset ovat auki tai niskassa ponnarilla. Sopivan radiaalia perheenäidille!

Hiukseni ovat niin vaaleat, että koneella surautetut vauhtiraidat riittivät koristukseksi, tummissa hiuksissa erilaiset kuviot näkyvät paremmin ja siiliinhän voi taiteilla, millaisia kuvioita tahansa.
Hiustenvärjäyksestä ja hiusväreistä on ollut paljon kohua, joten jos haluaa säväyttää muuten(kin) kuin värjäyksellä, niin suosittelen rohkeasti muuttamaan hiusten mallia ja kokeilemaan vaikka tätä undercuttia. ;)

Suurkiitokset taas jälleen kerran Riinalle!


Here is my new haircut, well to be more precise undercut. While I have my hair down you cannot see the triangle-shaped undercut, only when my hair is up, others can see my little hair secret :)




perjantai 5. helmikuuta 2016

TIILISEINÄ - BRICK WALL





































Ihastuin tammikuisilla Heimtextil-messuilla (tapetoituihin) tiiliseiniin, joita eri osastoilla vilahteli useampaan otteeseen. Yhdessä aiemmassa asunnossani remontin yhteydessä kaivettiin pienestä nurkasta  esiin vanhaa tiiliseinää, jota muistelen lämmöllä edelleen.

Tapetoinnilla toteutettu tiiliseinä ei tietenkään ole sama asia kuin muurattu, rosoinen, aito versio. Mutta ainakin messuilla näkemäni tapetit olivat todella aidon näköisiä, kolmiulotteisia, joista ei heti ensi näkemältä kyennyt sanomaan, onko kyseessä tapetti vai oikea tiiliseinä tai -verhoilu.

Kotona ympäröisin tiilitehosteseinän vaaleudella, jotta yleisilme pysyisi raikkaana ja modernina. Mahtavinta olisi, jos voisin repäistä tapetin kulmasta, ja kaivaa kodistamme esiin palan talon historiaa tiiliseinän muodossa. Vuonna 2008 valmistuneessa talossa se ei valitettavasti ole mahdollista. Pitää tyytyä feikkivaihtoehtoihin.





I have a crush on brick walls and I have thought about the possibility of using brick wallpaper to one our walls. Here are some inspirational pictures.


Links to all the pictures on my Pinterest-board valeBallerina/fakeBallerina blog.