perjantai 14. huhtikuuta 2017

KUN PÄÄSIÄINEN MENI UUSIKSI











Kaikkien ennakkosuunnitelmien vastaisesti ollaankin kotona pääsiäinen. Tarkoitus oli mennä anoppilaan Pohjois-Pohjanmaalle, mutta lumi, pakkanen yhdistettynä kesärenkaisiin ei tuntunut sopivalta yhdistelmältä. 

Laukut oli keskiviikkoiltana pakattu ja torstaiaamuna, viimeisten säätiedotusten tsekkaamisen jälkeen, päätimme kuitenkin jäädä kotiin. Harmitti. Ja eniten 3-vuotiaista, jonka kanssa olimme laskeneet jo viikon verran aamuja lähtöön. 

Valmiin pääsiäispöydän sijaan pitikin sitten miettiä menu. Onneksi jemmasta löytyi viime vuoden Maku-lehden pääsiäisnumero ja sieltä sopivat reseptit löytyi liiankin nopeasti. Koristeluakin piti vähän parannella ja samaisesta lehdestä bongasin Pentikin pastelliset pääsiäismunat. Ja mikä tuuri, niitä oli otettu tänäkin vuonna myyntiin, koska olivat olleet niin suosittuja.

Minimaalisen vähän askartelua ja pääsiäinen oli tullut meidänkin kotiin.

Sunnuntaina meillä mussutetaan mm. cokislammasta. Huomenna ajattelin pyöräyttää mangojuustokakun. Mämmiä olen kauhonut jo pari viikkoa, tänään viimeksi. Ei ole siis pelkoa, että juoksussa kulutetut kalorit näkyisivät jotenkin kropassa :)



Aurinkoista pääsiäistä ja rentouttavia pyhiä!!




keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

SURKEAN TREENIVIIKON PELASTUS










Heipparallaa!
Viime viikko oli aikast surkea treenien kannalta, kuten otsikostakin voi päätellä.

Mies oli viikolla melkein joka päivä aamusta myöhään iltaan töissä ja muutoinkin olin todella väsynyt. Lapsilla taasen flunssaa, joka aina heikentää myös äidin unenlaatua. Mitäköhän muuta tapahtui viime viikolla --- ei mitään muistikuvaa ;) 

Tiistaina kävin vajaan 8 kilsan/vajaan tunnin lenkillä ja seuraavan kerran treenimeininkeihin pääsin vasta viikonloppuna. 

Lauantaina lähdin varovaisen toiveikkaana juoksemaan. Ajatuksissa oli juosta kymppi. Ja kun siitä naapurin rouvallekin menin kertomaan, niin eihän siinä muu auttanut. 

11,85 kilometriä oli lopullinen matka ja aika 1 tunti 23 minuuttia. Kotiäidin tehokkuudella tähän matkaan ja aikaan sisältyi pikainen kauppareissu. Kaupasta lähtiessäkin oli pakko laittaa juoksuksi, kun hikinen vaatetus tuntui ikävän kylmältä.

Ihan huippufiilis! 10 kilometriä on itselleni sellainen haamuraja, kun useimmiten lenkit jäävät alle tuntiin ja 7-8 kilometriin. Kotikulmilla en ole oikein löytänyt hyvää ja mieluista reittiä, jossa kymppi+ kilometriä taittuisi mukavasti.

Sunnuntaina käytiin perheen kanssa kävelyllä, joka oli hyvää palauttelua ja iltapäivällä vuorossa oli perinteinen vatsa+peppu -jumppa. Pitää sitä kuntosalikorttiakin kerran viikossa hyödyntää.

Loppujen lopuksi ihan ok. viikko - juoksukertoja pitäisi saada enemmän. Varsinkin, jos puolikkaalle mielii syksyllä. Mutta no stress. Viikko kerrallaan.

Mukavaa pääsiäisviikkoa. Meikäläinen pakkaa toiveikkaana juoksukamat anoppilaan mukaan :D