perjantai 27. kesäkuuta 2014

HELLO YELLOW! - UUTTA VÄRIÄ OLOHUONEESEEN




Olemme asuneet nykyisessä asunnossamme reilut puolivuotta. Taloyhtiö on rakennettu vuonna 2008 ja tilaa meillä on mukavat 88 neliötä, 4h+k+s+p, kerrostaloasunto kyseessä. Ainoa remonttihomma, jota olemme asunnossamme tehneet, tähän mennessä, on olohuoneen kahden seinän maalaus. Eilen maalasimme toisen seinistä uudelleen :) Pitäisihän vierashuone, pojan huone ja eteinenkin maalata, mutta meitä molempia vaivasi olohuoneeseen helmikuussa valittu väri. Tiistaina pohdittiin uutta väriä, keskiviikkona hankittiin maali ja eilen maalattiin.


Eilisen maalausprojektin työnjako noudatteli helmikuussa "hyväksi" havaittua: mies hoitaa katonrajan ja minä loput. Annoin helmikuussa niin innokkaasti maalausneuvoja, että telaaminen siirtyi omille harteilleni. Tällä kertaa maalaus sujui huomattavasti paremmin kuin talvella, jolloin ei kirosanoja säästelty. Maalaaminen on kivaa, mutta ei se helppoa ole amatöörille, kun haluaisi ammattimaisen lopputuloksen.

Punainen seinä sai tosiaan kyytiä ja tilalle valoisa ja raikas keltainen. Mieheni ehdotti keltaista jo talvella, mutta en oikein lämmennyt ajatukselle, koska lattiamme on kellertävä tammiparketti. Punainen oli myös miehen ehdotus ja koska olen aina valmis kokeilemaan jotain uutta ja erilaista, niin punainen siitä silloin tuli. Miksi emme jättäneet seiniä valkoisiksi? Edellisten asukkaiden jäljiltä oli jäänyt seinään seinätarrojen muotoiset vaaleammat jäljet ja toinen syy: täysin valkoinen koti ei ole meidän juttu :)






Sävyt ovat Tikkurilan Tunne-värikartasta ja maaliksi valitsin täyshimmeän Tikkurila Harmonyn. Muita täyshimmeitä ei ollut saatavilla, ainakaan liikkeestä, jossa asioin.

Tarkoituksena ei ollut  maalata tällä viikolla, vaan hankkia tv-taso. Tuli sekin vihdoin hankittua ja lisäksi kirjahylly/säilytyskaappi olohuoneeseen. Tälle päivälle ei ole tekemisen puutetta, kun vuorossa on Ikean ostosten kasausta. Kärsivällisyys kunniaan :)

Aurinkoa ja valoa perjantaihin!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

KESKIKESÄN KIRSIKKAKAKKU

Juhannus on taas tältä vuodelta juhlittu. Omalta osaltani se kului mummilassa saunomisen ja grillailun parissa. Satoi vähemmän, mitä olin odottanut eikä ihan koko viikonloppua tarvinnut onneksi istuskella sisätiloissa. Kylmä oli kuitenkin ja mikä olisikaan parempi herkku viileänä kesäpäivänä kuin tuhti kirsikkakakku.

Ohje on Valion, löytyy täältä, eikä siinä säästellä kirsikoita, kermaa eikä suklaata, jota tulee tummana pohjaan ja valkoisena kuorrutukseen. Ihan käden käänteessä tätä ei tee, eli parempi aloittaa perjantaina, jos haluaa nautiskella lauantaina. Raikkautta kakkuun saa käyttämällä kirsikoiden sijaan mansikoita tai vadelmia, mutta viileään kesäsäähän tummat ja kypsät kirsikat sopivat mielestäni täydellisesti!



Tulevalla viikolla onkin aika kaivaa matkalaukku esiin ja etsiä kesävaatteet neuleiden ja pitkien housujen seasta. Kohta äitiyslomalainen pääsee äitiyslomamatkalle :)



tiistai 17. kesäkuuta 2014

KOTI KULTAINEN

Onko kulta sistustuksen seuraava kupari? Ehkä, ehkä ei, mutta omaan kotiini kulta on hiipimässä pieniin yksityiskohtiin. Innostukseni kultaan sai alkunsa siitä, kun bongasin jostain sisustuslehdestä House Doctorin kultareunuksisen  Couture-seinäkellon. Luultavimmin kyseinen kello jää haaveeksi, mutta ehkä tässä olisi pienen DIY-projektin paikka.

Kuva: Fate London



Everyday Designin paperikassiteline oli ollut vuosia hankintalistallani ja vihdoin sain sen toukokuussa hankittua Kaapelitehtaalla järjestetystä Kierrätystehdas-tapahtumasta. Alkuperäinen väri oli sininen, mutta suihkin sen spraymaalilla kultaiseksi. Olen tyytyväinen lopputulokseen. 




Kullanhimoni vei myös voiton pari viikkoa sitten, kun pääsin  käymään Smyygissä, urbaaniin perinnerakentamiseen ja sisustamiseen erikoistuneessa liikkeessä, Helsingin Iso Roballa. Keittiön kattovalaisin on jo pitkään odottanut pidempää johtoa ja Smyygistä löysin tällaisen kivan kangaspäällysteisen johdon. Johtoa on saatavana metritavarana ja eri väreissä (esim. musta ja valkoinen), mutta kallistuin itse yllättäen kultaan. Kukakohan johdon valaisimeen vaihtaisi, pitää ehkä kääntyä oman isän puoleen :)


Niin houkuttelevilta kuin kaikki kultaiset asiat nyt tuntuvatkin, on parempi alkaa jo jarrutella, ettei mene liioittelun puolelle. 

Kultaisin ajatuksin kohti keskiviikkoa!



lauantai 14. kesäkuuta 2014

KOLME SANAA LAUANTAILLE: FONT, ZIP, HASHTAG

Lauantain työn tulos :)




Tänään uskaltauduin jakamaan Facebookissa tietoa blogistani. Kerran se vain kirpaisi :) valeBallerinan FB-sivu on tulossa ja Instagram-tili on jo avattu. Ylläoleva kuva on tulevan FB-sivun kansikuva ja voin kertoa, että koko päivä sen tekemiseen meni: kyseistä fonttia ei ollut koneellani, toiseksi piti päivittää Winzip, että sain fontin ladattua. Päivittämiseen ja lataamiseen meni ehkä viisi minuuttia, mutta asioiden oivaltaminen vei tunteja. Valmista tuli ja ehkä huomenna uskallan jakaa kuvan/kuvia Instagramissa, kun selvitin tänään, miten hashtag-maailma toimii :)

Lungia viikonlopun jatkoa!


perjantai 13. kesäkuuta 2014

MIKSI TEHDÄ MUUTA, KUN VOI BLOGATA?

Olen pitkään pohtinut bloggauksen aloittamista. Nyt äitiyslomalla, kun poikani ei ole enää ihan pieni vauva, omaa aikaa on siellä täällä ja juuri käynnistyneet futiksen mm-kisat pitävät miehen "kiireisenä" seuraavan kuukauden. Lähes täydellinen aika aloittaa!

Vaatteet ja muoti ovat olleet lähellä sydäntäni pienestä pitäen, päivätyöni puolesta olen päässyt kurkistamaan sisustuksen maailmaan erityisesti tekstiilien näkökulmasta. Kulttuuria ja ruokaa ahmin muuten vain mielelläni monessa eri muodossa. Tiedossa lifestylea ja arjen huumaa Uudeltamaalta, Kehä III:n ulkopuolelta :)

Tervetuloa valeBallerinan seuraan!


Kuvan kirsikat ovat viime kesältä, tämän vuoden "kirsikkaturkki", talviturkin ohella, on vielä heittämättä.