lauantai 15. elokuuta 2015

YKSITYISKOHTIA ASUNTOMESSUILTA - HOUSING FAIR DETAILS















































Käväisin tänä kesänä ensimmäistä kertaa ikinä asuntomessuilla. Oli ihan pakko, kun ne kerran järjestettiin melkein naapurissa. Vältin tietoisesti lukemasta blogeja ja lehtiä aiheeseen liittyen, koska halusin mennä avoimin mielin. Sen verran olin kuitenkin kuullut, että monelle messut olivat olleet hienoinen pettymys.

Oma mielenkiintoni messuilla keskittyi lähes ainoastaan sisustuksiin ja pakko myöntää, että sisustukset eivät olleet mielestäni erityisen oivaltavia tai inspiroivia. Tekstiilien käyttö oli aika minimaalista ja nekin muutamat verhot, jotka oli ripustettu ikkunoihin, eivät istuneet kokonaisuuksiin. Sänkyihin oli pedattu pellavaa ja kylpyhuoneissa roikkui hammam-pyyhkeet. Ei mitään uutta, mutta se on vain oma mielipiteeni.

Henkilökohtaisesti ihastuin  sisustusten messinkisiin yksityiskohtiin, vaaleaan puuhun ja betonisiin portaisiin, ruukkuihin ja kylpuhuoneen seiniinn. Kokonaisuutena Saton 15,5 neliön StudioKoti oli suosikkini. Opiskeluaikoina vastaavanlainen koti olisi ollut täydellinen ja kun vuokrahintakin on alle 500 euroa, niin ottajia varmasti löytyy jonoksi.

Kävittekö te messuilla? Mikä kohde tai yksittäinen asia oli mielestänne ylitse muiden?



























My favorite details from this year´s  Housing Fair in Vantaa, Finland.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti