perjantai 27. kesäkuuta 2014

HELLO YELLOW! - UUTTA VÄRIÄ OLOHUONEESEEN




Olemme asuneet nykyisessä asunnossamme reilut puolivuotta. Taloyhtiö on rakennettu vuonna 2008 ja tilaa meillä on mukavat 88 neliötä, 4h+k+s+p, kerrostaloasunto kyseessä. Ainoa remonttihomma, jota olemme asunnossamme tehneet, tähän mennessä, on olohuoneen kahden seinän maalaus. Eilen maalasimme toisen seinistä uudelleen :) Pitäisihän vierashuone, pojan huone ja eteinenkin maalata, mutta meitä molempia vaivasi olohuoneeseen helmikuussa valittu väri. Tiistaina pohdittiin uutta väriä, keskiviikkona hankittiin maali ja eilen maalattiin.


Eilisen maalausprojektin työnjako noudatteli helmikuussa "hyväksi" havaittua: mies hoitaa katonrajan ja minä loput. Annoin helmikuussa niin innokkaasti maalausneuvoja, että telaaminen siirtyi omille harteilleni. Tällä kertaa maalaus sujui huomattavasti paremmin kuin talvella, jolloin ei kirosanoja säästelty. Maalaaminen on kivaa, mutta ei se helppoa ole amatöörille, kun haluaisi ammattimaisen lopputuloksen.

Punainen seinä sai tosiaan kyytiä ja tilalle valoisa ja raikas keltainen. Mieheni ehdotti keltaista jo talvella, mutta en oikein lämmennyt ajatukselle, koska lattiamme on kellertävä tammiparketti. Punainen oli myös miehen ehdotus ja koska olen aina valmis kokeilemaan jotain uutta ja erilaista, niin punainen siitä silloin tuli. Miksi emme jättäneet seiniä valkoisiksi? Edellisten asukkaiden jäljiltä oli jäänyt seinään seinätarrojen muotoiset vaaleammat jäljet ja toinen syy: täysin valkoinen koti ei ole meidän juttu :)






Sävyt ovat Tikkurilan Tunne-värikartasta ja maaliksi valitsin täyshimmeän Tikkurila Harmonyn. Muita täyshimmeitä ei ollut saatavilla, ainakaan liikkeestä, jossa asioin.

Tarkoituksena ei ollut  maalata tällä viikolla, vaan hankkia tv-taso. Tuli sekin vihdoin hankittua ja lisäksi kirjahylly/säilytyskaappi olohuoneeseen. Tälle päivälle ei ole tekemisen puutetta, kun vuorossa on Ikean ostosten kasausta. Kärsivällisyys kunniaan :)

Aurinkoa ja valoa perjantaihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti