KOLME KUUKAUTTA!
Niin se kesä hujahti ohi ja neitisemme on hurjaa vauhtia kasvanut ja kehittynyt omaksi pieneksi persoonakseen. Isoveli on suonut pikkusiskolle satamäärin pusuja ja haleja - välillä hellästi paijaten ja välillä vähemmän hellästi rutistaen. Pääasiallisesti kaikki on mennyt hienosti ja yöt on nukuttu niin hyvin, että kehtaako sitä mainita edes sivulauseessa, että äiti on usein tooosi väsynyt.
Imetys on alkanut sujua viimeisen kuukauden aikana ihan mukavasti. Kaksi rintatulehdusta on tuonut ruokintaan omat haasteensa ja maitoa on tullut myös sen verran reilusti ja suihkuten, että yhteisen sävelen löytäminen imetykseen on ollut välillä hankalaa. Onneksi tilanne on rauhoittunut.
Rintaraivareita on ollut, joiden arvelen johtuvan siitä, että heruminen ei ala neitisen mielestä riittävän nopeasti tai sitten väsymys painaa tai äiti tulkitsee itkun syyksi nälän, vaikka vauvalla on jotain ihan muuta mielessä. Parhaiten neitinen syö, kun on juuri herännyt. Esikoisen kanssa jouduimme aluksi turvautumaan lisämaitoon/korvikkeeseen ja stressasin paljon maidon riittävyydestä ja kaikesta muustakin. Neitisen kanssa ei ole ollut suurempia huolenaiheita, mikä osaltaan on varmasti vaikuttanut imetyksen onnistumiseen.
VAUVAN HYMY <3
Ensimmäiset hymyt nähtiin kun neitinen oli parin viikon ikäinen ja nykyään tytskyllä riittää juttua ja kommentteja. Hän selvästi tietää, mitä haluaa. Isoveljen pikkuautot ovat alkaneet hiukan jo kiinnostaa ja pian rauhallinen vauva-taapero arki varmaan muuttuu taisteluksi leluista ja leikkitilasta :/ Tässä sylissäni ollessaan neitinen yrittää kovasti nostaa itseään ylös vauvan vatsalihaksillaan. Onhan se kiinnostavampaa olla liikkeessä kuin pönöttää paikallaan sylissä.
Isoveli oli samanikäisenä selvästi rauhallisempi, ainakin muistikuviemme mukaan eikä viihtnyt juuri ollenkaan lattialla, ei selällään eikä vatsallaan. Neitinen jaksaa puuhastella lelukaaressa roikkuvien lelujen kanssa yllättävän pitkään. Ja ääni - se on neitisellä kova, jopa mummikin muisteli, että ei isoveljestä noin kovaa ääntä lähtenyt.
Vertailuahan kannattaisi lasten välillä välttää, mutta minusta se on aika luonnollista - ainakin itselleni. Esikoista vertasi mielessään muihin samanikäisiin ja nyt kuopusta verrataan esikoiseen. Pitää vaan muistaa, että kaikki olemme erilaisia alusta alkaen: kaikilla on omat vahvuutensa ja haasteensa.
Olen jo ajat sitten kirjoitellut luonnoksiin ajatuksia ja tuntemuksia synnytyksestä. Palaan siihen toivottavasti pian. Nyt kun poitsu on päiväkodissa muutamana päivänä viikossa, jää aikaa vähän itsellekin, vaikka kirjoitella tätä blogia :)
Aurinkoista syyspäivää!
Our baby girl turned three months last week. Time flies!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti