tiistai 7. maaliskuuta 2017

NYT SYÖDÄÄN SAMASTA PADASTA















Vihdoin sain käsiini pitkään ajatuksissa olleen Samasta padasta -kirjan. 9 kuukauden ikään ehtinyt neiti raukka on ollut pääsääntöisesti purkkiruoan varassa, kun äiti on kärsinyt ruoanlaittokriisistä.

Viimeisinä kuluneina viikkoina neitinen pisti lähes täydellisen stopin purkkiruoalle (en yhtään ihmettele) ja kirjastossa varauksessa ollut opus oli tähän kohtaan enemmän kuin odotettu motivaattiori ja inspiraation lähde. Samasta padasta -keittokirjasta löytyy siis reseptejä, joista koko perhe voi nauttia 4 kuukauden ikäisestä ylöspäin. 

Olen testannut tähän mennessä kolmea pääruokareseptiä ja kolmea aamu-/välipalaa ja olen aivan myyty. Ideahan on yksinkertainen, että koko perhe voi syödä samaa ruokaa, kunhan vain pienimmiltä jätetään pois suola ja voimakkaimmat mausteet. Mutta opus ohjaa kädestä pitäen maistuviin ruokakokemuksiin, mikä on (vähän) nuupahtaneelle äidille todella tervetullut apu. 

Ruoat ovat parhaimmillaan todella yksinkertaisia ja raaka-aineet helposti saatavilla . Niissä on kuitenkin käytetty hieman eri tavalla mausteita kuin mitä normaalissa arjessa olemme tottuneet. Koska neitinen ei ole vielä päässyt 10 kuukauden kerhoon ja hapanmaitotuotteisiin tutustumaan, niin on kaurapohjaisia valmisteita kulutettu viimepäivät ahkerasti. 

Tämä kirja on hankittava omaksi! 


Tähän mennessä olen testannut kookosmaitoon keitettyä riisipuuroa (niiiiin hyvää), melonimehua, luumusmoothieta, feta-linssipataa, timjamilla maustettuja lihapullia ja (peruna)palsternakkamuusia ja jauhelihatäytteisiä pitaleipiä. Kaikkia tekisin uudelleen!!

Neitiselle ruoat ovat maistuneet (paitsi riisipuuro), 3-vuotias on taasen vieroksunut useimpia, mikä olikin ihan odotettavissa, mutta maisteltu on ja sehän vissiin on tärkeintä.

Tällä viikolla herkutellaan joku päivä pehmiksellä ja tänään taidan vielä pyöräyttää uunipellillä chialeivän. Ainekset odottavat kaapissa. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti