torstai 1. joulukuuta 2016

HELPPO JA NOPEA DIY JOULUKALENTERI












Viimeisestä postauksesta onkin jo vierähtänyt tovi jos toinenkin. Arki jyrää alleen äitiyslomalaisen, mutta alkaneen joulukuun kunniaksi ryhdistäydyin ja tekaisin helpon ja nopean joulukalenterin pojalleni. Viime vuonna tein myös kalenterin, mutta se valmistui lopulta vähitellen joulukuun päivien kuluessa. Tänä vuonna halusin varmistaa, että saan kalenterin valmiiksi, tinkimättä kuitenkaan ulkonäöstä.


Pilttipurkkeja on kerääntynyt meille mukavasti neitisen aloitettua kiinteiden maistelun. Purkit maalasin kalkkimaaleilla, jotka ovat lähinnä tarkoitettu huonekalujen maalaukseen, mutta peittävyytensä ansioista olivat huisin hyvät myös tähän tarkoitukseen. Numerotarrat oli nopea liimata kiinni purkkeihin eikä tarvinnut tärisevin käsin yrittää piirrustaa numeroita purkkeihin. Voilà, valmista noin tunnissa :) Väritys ei ehkä olen kovin jouluinen, mutta punaista maalia minulla ei ollut ja enkä punaisesta juuri välitä, Eli sopii minulle enemmän kuin hyvin. 

Purkkeihin ostin edellisen vuoden tapaan Punnitse&Säästä -kaupasta kuivahedelmiä. Tänä vuonna mukana on myös jogurttiherkkuja ja pari suklaanamiakin. 


On minulla omakin joulukalenteri - äidiltä saatu Muumi-suklaakalenteri, hi-hi!


Makoisaa joulunodotusta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti