keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

VALKOISTA JA VAALEAA - WHITE AND LIGHT

Pitkästä aikaa taas täällä koneen äärellä, normaaliin tapaan puolen yön tienoilla. Lomallakin päivät tuntuvat viuhahtavan ohi hirveällä vauhdilla, vaikka ei mitään erikoista tekisikään.

Ensimmäiselle lomaviikolleni olimme suunnitelleet maalausprojektin, jonka onnistuneesti toteutimmekin heti viikon alussa. Sen ihmeempää väri-iloittelua ei maalaukseen liittynyt, vaan halusimme korjausmaalata seinät samalla maalarinvalkoisella, jolla ne alunperinkin oli maalattu. Asuntomme on valmistunut vuonna 2008, mutta siinä ajassa valkoinen oli jo ehtinyt nuhjaantua ja edellisten asukkaiden seinätarrojen jäljet kummittelivat muutamilla seinäpinnoilla.








Maalasimme vierashuoneen, eteisen sekä olohuoneen että keittiön seinäpinnat ja koti näyttää nyt huomattavasti siistimmältä ja raikkaammalta. Vielä edessä on pojan huoneen valkoisten pintojen maalaus ja makuuhuone. Makkariin voisi harkitsen jotain sävyä valkoisen lisäksi.  









Loput maalailut hoidetaan sitten loppulomasta tai syksymmällä. Viime viikon loppupuolella helteet ja yksi iltapäivä rannalla erottivat minut totaalisesti maalitelasta. Hyvä niin, tällä viikolla ei ole paljon biitsistä tarvinnut haaveilla. Ylihuomenna suunnataankin sitten sääennusteiden perusteella helteisempiin olosuhteisiin. Ohjelmassa on vähän kaupunkihengailua, mutta pääasiallisesti rannalla lekottelua ja laiskottelua! 


Last week we repainted some of the rooms in our apartment. The walls just got new white surface on top of the old one. I was positively surprised how much more fresh and light the spaces feel like after the painting. The white walls in our son´s room still need new paint as well as our bedroom, but those we will do later. What´s the rush :)