maanantai 19. tammikuuta 2015

LOCATION FRANKFURT - WORK WORK WORK

Viime viikko oli hyvin hiljaista blogirintamalla eikä vähiten siksi, että yli puolet viikosta kului Frankfurtissa. Millainen kaupunki Frankfurt on? No, aika vaikea sanoa, kun lähes koko hereillä olo aika kaupungissa kului paikallisessa messuhallissa tai -halleissa. Kompleksi on ainakin aivan järkyttävän iso: 11 hallia, joissa melkein kaikissa kolme kerrosta!



Kaupungissa järjestetään joka vuosi tammikuussa Heimtextil-messut, jossa kodin tekstiileihin tavalla tai toisella kytköksissä olevat ammattilaiset ympäri Eurooppaa, ja maailmaakin, suuntaavat. Itse olin messuilla toista kertaa eli ihan keltanokka vielä :) On mielenkiintoista nähdä se tyylien, trendien, designien ja vaihtoehtojen paljous, mutta vielä mielenkiintoisempaa on se, miten tästä runsauden pulasta lähdetään karsimaan ja valitsemaan omiin tarkoituksiin sopivia yksittäisiä tuotteita.






Voisi kuvitella, että jalat olisivat huutaneet hoosiannaa jo ensimmäisen päivän jälkeen, mutta eipäs käynytkään niin. Edellisenä vuonna sisäänajetut nahkanilkkurit olivat oiva valinta tänäkin vuonna messumaratoonille.

Tiistai-iltana ehdimme piipahtaa Skyline Plaza -kauppakeskuksessa ja ehdin tehdä vuoden ensimmäiset ale-ostokset. Ja ehdimmepä syödäkin Coa-nimisessä aasialaisessa, joka edellisen kerran tapaan oli pettymys. Tajusimme vasta liian myöhään, että olimme käyneet samassa ravintolassa pari vuotta aiemmin, toisessa osoitteessa kylläkin. Mutta olut oli hyvää :) Ekana iltana jaksoi myös ottaa selfieitä ;)


Ekana iltana jaksoi myös ottaa selfieitä ;)


Tällä viikolla sitten perusarkea, paitsi, että mummi tulee huomenna kylään!

Hauskaa viikkoa!



TRANSLATION:

Last week I had a work trip to Frankfurt and Heimtextil 2015. This was my second time at this fair. Unfortunately I didn´t have time to see the city, but on Tuesday I had time to do some first sale shopping for this year and time for a one beer with dinner.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti