perjantai 2. tammikuuta 2015

KUVAKOLLAASI JOULUSTA - MY CHRISTMAS IN PICTURES

Joulu on juhlittu ja rentouduttu. Vuosikin on jo ehtinyt vaihtua, kun minä mattimyöhäinen aloitan joulun koostamisen. Ajattelin, että olisi hyvä idea jättää kamera mummilaan välipäiviksi ja tavallaan se olikin, mutta kuvien siirtäminen ajatuksen voimalla muistikortilta omalle koneelle ei ainakaan tällä kertaa onnistunut.

Nyt kamera ja kone ovat samassa osoitteessa ja blogin kuvittaminen helpompaa :) Meidän pikku-perhe vietti joulua isovanhempien luona sekä Suomineidon vyötärön korkeudella että helmassa. Vaikka itse olin ehtinyt paiskia töitä vasta marraskuun alusta, oli viikon loma paikallaan ja vireystaso töihin välipäivinä palatessa paljon parempi kuin joulua edeltävinä päivinä!


Ensimmäisissä kuvissa lahjapaketointia, johon narut tarttuivat mukaan Oi Paketti! Pop-Upista. Joulua fiilistelin ystävän kanssa Vanhan Joulubuffassa, josta parhaat kuvat yllättäen tuli napattua jälkkäripöydästä :)
Aika vähälle jäi kotona joulukoristelu ja muu joulun laittaminen, mutta jotain sentään. Viimeisissä kuvissa ihana luminen ja pakkasen kuorruttama jouluaatto.

Hyvää alkanutta vuotta ja vuoden ensimmäistä perjantaita!!


TRANSLATION:

Some pictures of our Christmas/December: some gift wrapping, Christmas buffet with a friend at old student hall in Helsinki, X-mas deco in our home and last but not least white Christmas :)

Have a great beginning of the year and Friday!!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti